Sovitaan, mutta miten? - Ajatuksia TES- kierroksesta

Palvelualojen TES-kierros aloitettiin jo viime vuoden puolella hiihtokeskuksista. Ennen marava-alojen neuvotteluiden alkamista käytiin mm. kaupan ja kiinteistöpalvelualojen neuvottelut. Samaan aikaan marava-alojen kanssa käytiin neuvotteluita mm. vartiointialalla.

Tälläkin kertaa oli kaikilla suuret toiveet tulevalle neuvottelukierrokselle. Toiveet ja tavoitteet linjattiin euromääräisiksi korotuksiksi, keskimäärin n. 200 €. Tätä oli odotettu ja kauan! Neuvotteluja raamittivat inflaatio, korkea sähkön ja ruoan hinta, sekä teollisuuden ratkaisut. Unohtamatta sitä ”surullisen kuuluisaa” Valtakunnan Sohvin toimistoa. Teollisuudessa saavutetut ratkaisut näyttivät hyviltä, etenkin kun korotusten lisäksi teollisuudenalat saivat lisäksi myös kertakorvaukset. Eivät ratkaisut sielläkään silti ilman lakkoja tai lakonuhkia syntyneet.

Kauppa sai ennennäkemätöntä mediajulkisuutta ja taistelutahto alan palkkojen korottamiseksi oli työntekijöiden keskuudessa ihailtavaa. Työntekijät tuntuivat viimeinkin ymmärtäneen ammattiliiton merkityksen - onhan sillä suora vaikutus palkkoihin liiton ollessa se, joka niistä neuvottelee. Ei niitä palkkoja, saati TESsiä mistään kaupan hyllystä osteta, vaan ne ja niiden sisältö neuvotellaan joka sopimuskauden umpeuduttua uudelleen. Toivon, että jonain päivänä myös marava-alan työntekijät ymmärtävät liiton merkityksen nykyistä paremmin. Työnantajat ainakin ymmärtävät, sillä suurin osa alan yrittäjistä ja yrityksistä kuuluvat oman alansa liittoon. Ei meillä marava-alan työntekijöillä ja esimiehillä kellään ole niin hyvä palkka, että meillä olisi varaa olla kuulumatta liittoon.

Nyt saavutettu sopimus (voimassa 1.4.2023 -  31.3.2025, palkankorotukset 1.6.2023 alkaen) koskee matkailu-, ravintola-, ja vapaa-ajan alojen n. 85 000 työntekijää ja esimiestä. Taaskaan ei päästy lakkoon, ei saatu kertakorvauksia, ei korotettua lisiä, eikä saatu edes samaa euromääräisistä korotusta mitä kaupanalalle saatiin. Mitä sitten saatiin ja miten - ja miksi. Miksi on kysymys, jonka löydän aina edestäni.

Se mitä saatiin, tai jäi saamatta, on suoraan verrannollinen alan järjestäytymisasteeseen eli alan työntekijöiden ja esimiesten jäsenmäärään PAMissa. Ratkaisu on aina monien kompromissien tulos, eikä kaikkia tavoitteita koskaan saada läpi. Ja jos saavutetun neuvottelutuloksen hyväksyminen on raskasta työntekijöille ja esimiehille, niin sitä se on usein myös meille neuvottelijoille - jopa raskaampaa. Taaskaan ei saatu niitä ”omia tai omille tärkeimpiä asioita” läpi. Me ammattiliiton jäsenet mahdollistamme neuvotteluissa saadut tulokset ja siksi meillä on lupa myös kritisoida saavutettua ratkaisua. Sen sijaan tuuleen huutamalla tai ”yhtä-tyhjän-kanssa kassaan” kuulumalla on turha odottaa palkkapussiin yhtä ainoaa senttiä, euroista puhumattakaan. Silti liittoon kuulumattomat ovat usein niitä tyytymättömämpiä ja kärkkäimpiä neuvottelutuloksen arvostelijoita. Palaan kysymykseeni, MIKSI? Eiväthän he ole tehneet mitään saamansa etuuden eteen.

Mistä ne tavoitteet sitten tulevat? Tavoitteita kartoitetaan laajasti, jo ennen varsinaisten neuvotteluiden alkua. Aina kun eteen tulee jokin epäkohta, toimimaton tai kelvoton TES-kirjaus, se otetaan ”työlistalle” ja mukaan seuraaviin TES-tavoitteisiin. Kun neuvottelut aloitetaan, kootaan ne yhteen ja yritetään niiden pohjalta löytää ne kaikkein tärkeimmät, koko alaa ja enemmistöä parhaiten hyödyntävät tavoitteet. Yksikään tavoite ei etene helpolla itse neuvotteluihin. 

Tavoitteita saadaan myös erilaisten (mm. jäsenille, luottamushenkilöille, ammattiosastoille ja jaostoille lähetettyjen) kyselyiden kautta. Myös liiton hallinnon edustajat (valtuusto, sopimusalatoimikunnat, hallitus jne.) ovat alansa parhaita asiantuntijoita näitä tavoitteita kartoitettaessa.

Kun nämä pääasiassa enemmistöä hyödyntävät tavoitteet on saatu kartoitettua, sopimusalatoimikunta käsittelee niitä useasti ja monelta eri kantilta, eikä yhteenotoiltakaan aina vältytä. Harvoin yksikään asia menee sellaisenaan neuvottelupöytään, poikkeuksiakin toki on.

TES-ratkaisuissa toisinaan vilistää niitä ”viheliäisiä työryhmiä”. Usein niitä perustetaan ns. ”pöydälle jääneistä asioista”, joista ei neuvotteluissa päästä ratkaisuun, mutta ovat tärkeitä jonkinlaiseen neuvottelutulokseen pääsyn kannalta. Niistä tulisikin päästä sopuun kuluvan sopimuskauden aikana, aina siihen tavoitteeseen ei päästä. Esimerkki epäonnistuneesta työryhmästä on palkkaustyöryhmä (PAM ry – MaRa ry), jossa rakennettaisiin alalle ansionkehitysohjelma. Ei ole vielä näkynyt. Mara-alalla on viimeksi lakkoiltu 1977 ja 1991. (Pääsiäisenä, muistan tämän päivän ikuisesti – olin työpaikallani ainoa lakkovahti; kun lakko alkoi, prosenttipalkkainen luottamusmies irtisanoutui siltä istumalta – siitä alkoi oma aktiivijäsenyys ja myöhemmin monet erilaiset luottamustehtävät.) Jostain käsittämättömästä syystä tuo ansionkehitysohjelma ei vaan etene. Kierros toisensa jälkeen se hautautuu työryhmään. Tätä on kai yritetty rakentaa jo 1970- luvulta alkaen. Turhauttaako? Ahdistaako? Kysy vaan kuinka paljon!

Ympyrä sulkeutuu. Miksi on edelleen ajankohtainen kysymys. Miksi marava-alalla ei lakkoiltu, miksi meidän neuvottelut käydään aina viimeisenä, miksi me ei menty Valtakunnan sovittelijalle jne. PAMin aloilla on on erilaiset sopimuskaudet ja neuvottelut etenevät sopimuskauden sanelemassa järjestyksessä.